Viimeiseksi päivitetty 2.9.2010
Uutisia / muita uutisia
Muita uutisia2.9.2010 Pentuja odotellessa (Polar Speed Yukon x Polar Speed Bianca) Reilu pari viikkoa aikaa pentujen syntymään. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Biancan maha alkaa pyöristyä lupaavasti.
Perhepotretti. Bianca ja Yukon.
23.8.2010 Viime viikolla ultrassa todettiin Bianca kantavaksi. Ultrassa näkyi 4 pentua. 16.7.2010 Pentuja suunnitteilla. Toivotaan syyspentuja yhdistelmästä Polar Speed Yukon x Polar Speed Bianca. 18.2.2010 Silmätarkastuksessa vapaaksi perinnöllisistä silmäsairauksista todettiin Yukon, Bobo ja Bianca. Myös Pepin silmät sekä polvet todettiin terveiksi. 19.1.2010 Halla tuli sitten laumaan ja hurmasi koko porukan. Ainoastaan Peppi on tärkeänä leluistaan ja "Mamman" huomiosta. Isältä perittyä on ainakin "puheliaisuus". Juttua tulee koko ajan :)) Halla on täynnä energiaa ja vauhtia riittää. Hallalle tulee oma sivu, kunhan ehdin paneutua asiaan.
16.1.2010 Tulimme kotiin toissayönä 1,5 kk:n Lapin työreissun jälkeen. Tänä vuonna ajettiin Karesuvannossa brittituristeja. Koirille kertyi melkoisesti kilometrejä keikan aikana. Kisakoirat juoksivat joulukuun aikana 500-550km. Eniten kilometrejä kertyi Frodolle, joka rikkoi koko treenikauden tonni-rajan viimeisinä päivinä. Kotiin tullessa sen tilillä on syystreenit mukaan lukien 1026km. Kyllä kotiin oli jälleen mahtavaa tulla :)) Ensi viikolla haetaan lauman silmäteräksi Halla-tyttö. Odotan innolla Hallan tuloa :) 1.11.2009 Kävin eilen katsomassa Fifin ja Eeron pentuja Jenisein kennelissä. Pennut olivat iältään 1,5 viikkoa, hyvin pirteitä ja niin suloisia kuin vain pienet koiranpennut voivat olla. Tovin niitä katseltuani päätin, että tytöistä Halla-niminen kaunotar tulee meille. Nyt kuitenkin pitää vielä syödä, nukkua, kasvaa ja leikkiä pentuesisarusten kanssa. :))) 1.10.2009 Syystreeni on lähtenyt melko kivasti käyntiin. Tänään päästiin kunnon raparallin makuun, kun ennen lähtöä tuli vettä taivaan täydeltä. Tuli hyvä muistutus siitä, mitä syksy tuo taas tullessaan.
Huskyerkkarin tuloksia: Kassu EH, Kaamos ERI ja Bobo ERI.
25.8.2009 Viikonloppuna käytiin taas Pepin kanssa pyörähtelemässä näyttelykehissä. Lauantaina oltiin kaikkien rotujen näyttelyssä Kouvolassa ja sunnuntaina Heinolassa. Peppi pudotti pohjavillan ennen näyttelyjä, eikä odotukset olleet kovin korkealla. Noh, nämä näyttelyt ei ole meille elämää suurempia juttuja ja niinpä lähdettiin tapaamaan tuttuja, vaikka hetken mietin jo kotiinjäämistä. Kouvolassa Peppi sai EH:n. Heinolassa tuomari yllätti ja kotiintuomisina oli toinen serti. Sijoitus VSP. Asiasta lisää Pepin omalla sivulla.
19.8.2009 Ennusteet näyttävät taas lämpiävää. Tänään putosi elohopea 10 asteeseen, joten päästiin pikkulenkki heittämään. Kokeilin Kaamosta Bobon kanssa pyöräpariin. Menivät kuin kaksi vellosta. Varsinaiset voimapojat.
17.8.2009 Syksyn eka treeni takana. Keli viileni 7 asteeseen illalla. Koirat olivat revetä tarhassa, kun aloin viritellä liinoja mönkkärin eteen. Tutut äänet saivat koirat ihan sekaisin. Otin mukaan 7 koiraa. Lenkillä mittaa hurjat 3km. :)) Örvelö aristaa hieman etujalkaansa ja Kassun kanssa mennään vähän myöhemmin kun tilanne hieman rauhoittuu. Vanhat muorit Pessi ja Pami saavat myös vähän odottaa kauden aloitusta. Pessi tosin piti ketjuttaa, sillä sitä ei olisi pidellyt mitkään aidat. Eero on reissussa ;) Yolanda kiipesi aitojen yli varmistaakseen mukaanpääsyn. Ei ole Yolanda kiipeillyt puoleen vuoteen aitojen yli, ei edes juoksun aikana. Velipoika Yukon teki tapansa mukaan töitä tasaisen varmasti. Kaamos ekaa kertaa porukassa mukana ja hyvin meni. Tosin se ei osannut varoa ekan risteyksen ojaa ja putosi sinne. Onneksi selvisi pelkällä säikähdyksellä. Hyvin poika veti, vaikka onkin melkoisesti aikaa edellisestä kerrasta. Takaisin tullessa sillä heilui häntä ihan villinä. Ilmeisesti siis kivaa oli. Bobolla on asenne kohdallaan. Korvat tiukasti takaraivossa se puskee eteenpäin kuin traktori. Ihan kuin sen pitäisi vetää koko maailmaa yksin. Sisko Bianca meni myös hyvällä asenteella. Frodo ja Herry juoksivat keulassa. Kääntöpaikalla Frodo käänsi koko letkan yhdellä käskyllä ilman yhtään sotkua. Haluaisin uskoa sen olevan rautaista varmuutta, mutta ehkä mukana oli myös hieman säkää ;) Siitä se lähtee. Nyt kelit ovat taas lämpiämässä. Syksy tulee kuitenkin varmuudella. Aina se on tullut. 20.7.2009 Käytiin lauantaina Pöytyän näyttelyssä. Mukana oli huskeista Bobo (EH käk3) ja Örvelö (T) käyttöluokassa sekä Peppi (ERI SERTI ROP). Kaikilla sama tuomari; Tanya Ahlman-Stokmari. 7.7.2009 Kaamos oli tänään ensimmäistä kertaa koko muun jätkäköörin kanssa juoksutarhassa, eikä mitään ongelmia ollut. Näyttää siltä, että lauma on hyväksynyt joukkoonsa uuden jäsenen. Tässä tutkitaan porukalla uutta komeaa koppia. Kiitos siitä Ullalle :)
Kaamos 28.6.2009 Eilen tarhaan tupsahti komea herra nimeltään Susitievan Kaamos. Katsotaan, miten kotiutuminen laumaan sujuu ja sen mukaan tehdään päätös siitä, jääkö Kaamos tiimiin. Ensimmäinen yö meni hyvin. Tarhassa yön ajan täysi hiljaisuus. Aamulla Kaamos ja Herry jaloittelivat juoksutarhassa. Mitään yletöntä pullistelua ei harrastanut kukaan ja Kaamoskin tuli luokse joka kerta kun sitä kutsuin. Oikein tasapainoisen olonen heppu. Näyttää hyvältä :) 14.6.2009 SHS:n vuosikokous on takana. Jatkan vielä vuoden puheenjohtajana. Olen myös jäsenenä jalostustoimikunnassa. Eipähän tule vapaa-ajan ongelmia ensi kaudellakaan. 4.4.2009 Rekikelit ovat ohi, ellei vielä takatalvi yllätä. Koirat käyvät hieman ylikierroksilla tarhoissa. Pyrin juoksuttamaan niitä juoksutarhassa mahdollisuuksien mukaan, jolloin ne pääsevät purkamaan tarmoaan. Parilla nartulla on juoksu ja se vaikuttaa tietty poikiin. Örvelö tuntuu olevan jo osa laumaa. Sen nöyrä ja iloinen luonne on auttanut laumaan sopeutumisessa. 21.3.2009 Rekikelit alkavat olla lopussa meillä päin. Tänään käytiin vielä koko porukan voimin ajelemassa, mutta lumet katoavat jo silmissä. Örvelö on kotiutunut loistavasti ja sitä voi jo pitää koko muun porukan kanssa juoksutarhassa. Valjakossa se menee oikein lupaavasti.
15.3.2009 Eilen laumaamme liittyi uusi jäsen, siperianhuskyuros Awan, alias Örvelö. Örvelö on erittäin mukava ja kiltti luonteeltaan. Tänään kävimme jo ekalla ajelulla uudessa tiimissä. Örvelö juoksi Biancan vieressä kuin olisi aina ollut osa meitä. Kerrassaan hurmaava persoona. Teen piakkoin Örvelölle oman sivun, jossa sitten lisää tulokkaasta. 11.3.2009 Elämä palautuu normaaliin uomiin. Hellin muisto pysyy keskuudessamme. Kuuran suhtautumista hieman pelkäsin, onhan se elänyt koko elämänsä emänsä kanssa. Pelko oli turha, sillä siirrettyäni sen Kassun ja Pepin kanssa samaan tarhaan, on sen elämä ollut täynnä touhua. Kuura tulee loistavasti toimeen nuorison kanssa. Kassu pitää vauhdista huolen. Kassu leikkii myös mielellään isä-Eeron kanssa.
Lievää yhdennäköisyyttä :))
Yhteinen projekti....
....ja leikki jatkuu taas
26.2.2009 Lauman vanhin jäsen lapinkoira "Helli" nukkui pois tänään. Helli oli ensimmäisestä pentueestani ja matkasimme yhdessä reilu 13 vuotta elämän ylä- ja alamäissä. Nopeasti edennyt sairaus vei voimat ja tuli hetki päästää muori oman äitinsä luo. Elämä pysähtyi hetkeksi jatkuakseen jälleen. Kaipaus hellittää aikanaan ja jäljelle jää kultaiset muistot. Lepää rauhassa Helli-muori. 3.2.2009 Vielä joitain joulusesonkikuvia lisätty kuva-albumiin.
|